Tyhjän pään dilemma

Sep 25, 2005 10:44

Istun kotikotona koneella. Olimme illalla Hennan kanssa Shank's Maren ja Dad's hellon konsertissa. Hyvinhän molemmat bändit musisoivat, mutta meno ei ollut aivan minun makuuni. Olen enemmänkin rock- ja metallimimmi kuin groovefani. Olen vain tajuttoman kateellinen ihmisille, jotka osaavat laulaa. Minäkin haluaisin osata. Tunnen itseni mitättömäksi lahjakkuuksien keskellä, mutta ei voi mitään. Pitäisi lukea kreikkaa, mutta ei kai aina voi olla liian ahkera. Luinhan kertaalleen alueen läpi ja menen sentään aamulla tunnille. Siellä ehkä mahdollisesti ymmärrän, mistä kreikan prepositioissa on kyse. Verbejä tosin voisi opetella ja uskontotiedettä - filosofiasta puhumattakaan - selailla.

Olin eilen myös Anarin syntymäpäivillä, ja nauroimme itsemme kipeiksi. Suunnittelimme muun muassa häät työleiriteemalla. Jos haluaa päästä mahdollisimman halvalla, pistää vieraat nostamaan perunat maasta ja tekemään niistä itse ruoat. Parasta kaikessa on, jos teemasta ei kerrota mitään etukäteen. Siinäpä hienohelmat sitten kykkisivät minihameessa ja korkokengissä kuokan varressa. "Alussa oli suo, kuokka ja Jussi." Näinpä. Henna tuli meille yöksi, ja juttelimme syntyjä syviä. Aluksi tosin skypeilin Kimmon kanssa hyvän tovin. Menen tänään hänen luokseen hetkeksi.

Pää on tyhjä. Ei ole mitään sanottavaa, mutta silti päivittelen. Koittakaa kestää.
Previous post Next post
Up