Pink Floydin syventävät opinnot
Kesällä kävin läpi taas jonkinlaisen Pink Floyd -kauden, mutten vieläkään saanut itseäni kuuntelemaan vaikkapa Piper at the Gates of Dawnia tai Division Belliä. Sen sijaan paneuduin entistä huolellisemmin esimerkiksi Animalsiin. Yritin löytää kaikki mahdolliset artikkelit bändistä ja etenkin Gilmourin kitarakamoista. Jossain vaiheessa tuntui, ettei enää mitään uutta ollut löydettävissä. Ainakin sain melko kattavan käsityksen siitä, millaisia kiertueita Floydilla on ollut kultakautensa aikana ja mitä biisejä niillä on soitettu.
Olennaisin löytö kitarapuolelta oli ehkä tajuaminen siitä, miten hyvältä Leslie-kaiutin saundaa kun sitä miksaa tavallisen vahvistimen rinnalle. Siitä tulee kevyt pehmennys ja stereofoninen laajennus, mutta ei liian räikeä efekti. CRP:n uudelle levyllekin tuli tätä ideaa hyödynnettyä, vaikkakin virtuaalisesti.
Live at Pompeiin sain myös katseltua kokonaan. Komeaa katseltavaa, vaikka välillä melkein naurattaa miten jotkin asiat bändin soitossa töksähtelevät. Toisaalta esimerkiksi Gilmourin kaikulaitteen käsittely Saucerful of Secretsissä on kuin post-rockin protoversio.
Olennaisin löytö kitarapuolelta oli ehkä tajuaminen siitä, miten hyvältä Leslie-kaiutin saundaa kun sitä miksaa tavallisen vahvistimen rinnalle. Siitä tulee kevyt pehmennys ja stereofoninen laajennus, mutta ei liian räikeä efekti. CRP:n uudelle levyllekin tuli tätä ideaa hyödynnettyä, vaikkakin virtuaalisesti.
Live at Pompeiin sain myös katseltua kokonaan. Komeaa katseltavaa, vaikka välillä melkein naurattaa miten jotkin asiat bändin soitossa töksähtelevät. Toisaalta esimerkiksi Gilmourin kaikulaitteen käsittely Saucerful of Secretsissä on kuin post-rockin protoversio.