Saatan taas uskoa Venäjän uhkaan
http://www.hs.fi/politiikka/a1395370348796?jako=c9025fe631a5a7ea77a1024b4b7d9c78&ref=fb-share
21.3.2014 10:40 45
Yrjö Rautio
Ukrainan kriisi on saanut ainakin yhden suomalaisen harkitsemaan uudelleen kantaansa Nato-jäsenyyteen. Minut.
Jäsenyys ei ole ollut minulle ideologinen asia, eikä se ole herättänyt suuria tunteita. Se on ollut käytännön kysymys. Olen arvioinut jäsenyyden haitat hyötyjä suuremmiksi. Siksi olen ollut enemmän jäsenyyttä vastaan kuin sen kannalla.
En ole oikein ymmärtänyt, mihin tarvitsisimme Naton turvaa. Venäjä on ainoa ajateltavissa oleva uhka turvallisuudellemme, mutta en ole uskonut, että se todella uhkaisi meitä. Enää en ole siitä varma. Siksi olen nyt enemmän jäsenyyden kannalla kuin sitä vastaan.
Ukrainan tapahtumat pakottavat meidät arvioimaan uudelleen turvallisuuspolitiikkamme perusteet.
Euroopan rajat ovat muuttuneet toisen maailmansodan jälkeen vain, kun on syntynyt uusia itsenäisiä valtioita Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoamisen seurauksena. Nyt Venäjä liitti itseensä sotilaallisen ylivoimansa turvin itsenäisen naapurimaansa alueen, Krimin. Tällaista rajansiirtoa ei ole aiemmin Euroopassa tapahtunut sotien jälkeen.
Presidentti Vladimir Putin valoi tiistaisessa puheessaan perustukset Venäjän uudelle aggressiiviselle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. Venäjä on nyt itsetuntoaan uhoava suurvalta, joka on valmis käyttämään voimapolitiikkaa missä ja milloin vain, silloin kun Venäjän tai venäläisten etu sitä vaatii. Se on valmis oikomaan sekä "historian vääryyksiä" että "väärin piirrettyjä" rajoja.
Putinin Venäjä ei piittaa kansainvälisestä laista eikä sopimuksista. Sitä vähät liikuttaa, vaikka se saisi vastaansa koko muun maailman. Se ilmoittaa, että sen arvot ovat toiset kuin länsimaiden. Voimme vain arvailla, mitä nämä "toiset" arvot sallivat Venäjän vielä tehdä, kun on alkuun päästy.
Olisi silkkaa hölmöyttä luottaa tällaisen suurvaltanaapurin politiikan järkiperäisyyteen ja hyvään tahtoon.
Nato-jäsenyyden kannattajat ovat enimmäkseen oikeistolaisia. Suurin osa vasemmistolaisista pitääkin jäsenyyttä oikeiston projektina.
Vasemmistossa on pasifisteja, jotka vastustavat kaikkea sotilaallista, ja puolipasifisteja, jotka eivät juuri maansa puolustuksesta piittaa. Itse olen reservin upseeri - ja ylpeä siitä. Isäni oli vakaumuksellinen vasemmistolainen, sosialidemokraatti. Se ei estänyt häntä ilmoittautumasta vapaaehtoisena talvisotaan ja kahlaamasta läpi jatkosodan raskaita vuosia etulinjassa.
Kommunistisen vasemmiston ideologinen laiva meni pirstaleiksi ja meren pohjaan maailman myrskyissä yli 20 vuotta sitten. Myös sosiaalidemokraattiset puolueet ovat aatteellisessa kriisissä, kun hyvinvointivaltion rajat ovat tulleet vastaan.
Vasemmisto takertuu nyt kuin henkensä hädässä mihin tahansa maston palaseen. Niitä ovat muun muassa Nato- ja ydinvoimavastaisuus. Ellet vastusta ydinvoimaa ja Natoa, et ole vasemmistolainen. Sitä miksi näin olisi, ei tarvitse perustella. Uskonasioita ei tarvitse.
Osa vasemmistosta pitää Natoa pahan ruumiillistumana. Naton jäsenmaat ovat kuitenkin demokraattisia läntisiä hyvinvointivaltioita. Niiden arvot ovat hyvin lähellä omiamme. Niissä eivät pidä valtaa vaaralliset sotahullut, vaan kansan valitsemat edustajat - milloin oikeistolaiset, milloin vasemmistolaiset.
Jos Nato olisi pahan ruumiillistuma, Baltian maat tekivät pahan virheen, kun liittyivät siihen. Eivät tehneet, vaan erittäin viisaan valinnan. Niitä uhkaisi nyt Ukrainan kohtalo, elleivät ne olisi sekä EU:n että Naton jäseniä.
Venäjän kanssa on syytä pyrkiä hyviin väleihin nyt ja aina. Nato-jäsenyyden hakeminen ärsyttäisi Venäjää, mutta tuskin se muuhun johtaisi kuin sanallisiin protesteihin. Jäsenyyden toteutumisen jälkeen elämä jatkuisi kuin aina ennenkin.
Oma uskottava puolustus on hyvä asia. On kuitenkin itsepetosta kuvitella, että se riittäisi, jos suurvaltanaapuri meitä todella uhkaisi. Nato-jäsenyys olisi kuin kaiken vaaran vakuutus. Se takaisi, ettei naapurille tulisi mieleenkään koetella itsenäisyytemme rajoja.
Jäsenyyttä on syytä ryhtyä valmistelemaan vasta, kun akuutein kriisi on ohi. Se hetki koittanee seuraavalla vaalikaudella, vuosina 2015-2019.
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.
21.3.2014 10:40 45
Yrjö Rautio
Ukrainan kriisi on saanut ainakin yhden suomalaisen harkitsemaan uudelleen kantaansa Nato-jäsenyyteen. Minut.
Jäsenyys ei ole ollut minulle ideologinen asia, eikä se ole herättänyt suuria tunteita. Se on ollut käytännön kysymys. Olen arvioinut jäsenyyden haitat hyötyjä suuremmiksi. Siksi olen ollut enemmän jäsenyyttä vastaan kuin sen kannalla.
En ole oikein ymmärtänyt, mihin tarvitsisimme Naton turvaa. Venäjä on ainoa ajateltavissa oleva uhka turvallisuudellemme, mutta en ole uskonut, että se todella uhkaisi meitä. Enää en ole siitä varma. Siksi olen nyt enemmän jäsenyyden kannalla kuin sitä vastaan.
Ukrainan tapahtumat pakottavat meidät arvioimaan uudelleen turvallisuuspolitiikkamme perusteet.
Euroopan rajat ovat muuttuneet toisen maailmansodan jälkeen vain, kun on syntynyt uusia itsenäisiä valtioita Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoamisen seurauksena. Nyt Venäjä liitti itseensä sotilaallisen ylivoimansa turvin itsenäisen naapurimaansa alueen, Krimin. Tällaista rajansiirtoa ei ole aiemmin Euroopassa tapahtunut sotien jälkeen.
Presidentti Vladimir Putin valoi tiistaisessa puheessaan perustukset Venäjän uudelle aggressiiviselle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. Venäjä on nyt itsetuntoaan uhoava suurvalta, joka on valmis käyttämään voimapolitiikkaa missä ja milloin vain, silloin kun Venäjän tai venäläisten etu sitä vaatii. Se on valmis oikomaan sekä "historian vääryyksiä" että "väärin piirrettyjä" rajoja.
Putinin Venäjä ei piittaa kansainvälisestä laista eikä sopimuksista. Sitä vähät liikuttaa, vaikka se saisi vastaansa koko muun maailman. Se ilmoittaa, että sen arvot ovat toiset kuin länsimaiden. Voimme vain arvailla, mitä nämä "toiset" arvot sallivat Venäjän vielä tehdä, kun on alkuun päästy.
Olisi silkkaa hölmöyttä luottaa tällaisen suurvaltanaapurin politiikan järkiperäisyyteen ja hyvään tahtoon.
Nato-jäsenyyden kannattajat ovat enimmäkseen oikeistolaisia. Suurin osa vasemmistolaisista pitääkin jäsenyyttä oikeiston projektina.
Vasemmistossa on pasifisteja, jotka vastustavat kaikkea sotilaallista, ja puolipasifisteja, jotka eivät juuri maansa puolustuksesta piittaa. Itse olen reservin upseeri - ja ylpeä siitä. Isäni oli vakaumuksellinen vasemmistolainen, sosialidemokraatti. Se ei estänyt häntä ilmoittautumasta vapaaehtoisena talvisotaan ja kahlaamasta läpi jatkosodan raskaita vuosia etulinjassa.
Kommunistisen vasemmiston ideologinen laiva meni pirstaleiksi ja meren pohjaan maailman myrskyissä yli 20 vuotta sitten. Myös sosiaalidemokraattiset puolueet ovat aatteellisessa kriisissä, kun hyvinvointivaltion rajat ovat tulleet vastaan.
Vasemmisto takertuu nyt kuin henkensä hädässä mihin tahansa maston palaseen. Niitä ovat muun muassa Nato- ja ydinvoimavastaisuus. Ellet vastusta ydinvoimaa ja Natoa, et ole vasemmistolainen. Sitä miksi näin olisi, ei tarvitse perustella. Uskonasioita ei tarvitse.
Osa vasemmistosta pitää Natoa pahan ruumiillistumana. Naton jäsenmaat ovat kuitenkin demokraattisia läntisiä hyvinvointivaltioita. Niiden arvot ovat hyvin lähellä omiamme. Niissä eivät pidä valtaa vaaralliset sotahullut, vaan kansan valitsemat edustajat - milloin oikeistolaiset, milloin vasemmistolaiset.
Jos Nato olisi pahan ruumiillistuma, Baltian maat tekivät pahan virheen, kun liittyivät siihen. Eivät tehneet, vaan erittäin viisaan valinnan. Niitä uhkaisi nyt Ukrainan kohtalo, elleivät ne olisi sekä EU:n että Naton jäseniä.
Venäjän kanssa on syytä pyrkiä hyviin väleihin nyt ja aina. Nato-jäsenyyden hakeminen ärsyttäisi Venäjää, mutta tuskin se muuhun johtaisi kuin sanallisiin protesteihin. Jäsenyyden toteutumisen jälkeen elämä jatkuisi kuin aina ennenkin.
Oma uskottava puolustus on hyvä asia. On kuitenkin itsepetosta kuvitella, että se riittäisi, jos suurvaltanaapuri meitä todella uhkaisi. Nato-jäsenyys olisi kuin kaiken vaaran vakuutus. Se takaisi, ettei naapurille tulisi mieleenkään koetella itsenäisyytemme rajoja.
Jäsenyyttä on syytä ryhtyä valmistelemaan vasta, kun akuutein kriisi on ohi. Se hetki koittanee seuraavalla vaalikaudella, vuosina 2015-2019.
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.