(no subject)
Naisen rooli tai tehtävä... Mikä se oikein on? Jos miettii, minkälaista esimerkkiä on tullu kotoa, ei se ole kovin houkuttelevan tuntuista (ainakaan minun mielestäni, mutta ehkä olenkin turhan vaativa).
Äitihän on aina ollu sitä mieltä, että naisen paikka on kotona lasten luona, kun lapset ovat pieniä. Hän tulee varmasti olemaan tätä mieltä hamaan loppuunsa asti jäärä kun on luonteeltaan. Tämä käy ilmi hänen käytöksestään, omasta toiminnastaan ja sanoista. Jos joku tekee eri tavalla (esim. vie esikoisen hoitoon, kun on nuorimmaisen kanssa kotona), hän muistaa kritisoida asiaa aina tilaisuuden tullen, mutta pelkurina ei tietenkään sano mitään sille, joka toisin toimii. Häntä varmaan ärsyttää suunnattomasti, kun kumpikin tytär toimii hänen roolimallinsa vastaisesti. Ei hän ehkä aivan ajatellut tätä perinteistä hellan-ja-nyrkin-välissä-on-naisen-paikka-juttua, vaan ehkä enemmänkin hellan ja lasten välissä. Paha vaan, ettei hän siinäkään oikein onnistunut. Meitä lapsia oli liian monta, että kaikille olis riittäny aikaa ja voimia. Ehkä sitä ehkäisyä olisi kannattanut käyttää eikä niin jääräpäisesti kieltäytyä siitä.
Sitten taas, jos muistelee, miten iskä on aikoinaan toiminu, hän on osaltaan vahvistanu tätä äidin antamaa käsitystä, mutta myös antanut ymmärtää, että naiset on seksiobjekteja. Niiden täytyy olla kauniita, pukeutua seksikkäästi ja ennen kaikkea näyttää naisilta. Äitikin sai anteeksi vaikka mitä typeriä heräteostoksia, jos joukossa oli tarpeeksi paljastavia (osa jopa horatsumaisia minun mielestäni) vaatteita. Muistan kuinka iskällä oli aina niitä ilkosillaan tai lähes ilkosillaan olevia isotissisiä naisfiguja, joita se maalaili. En tiedä niiden tämänhetkistä lukumäärää (en ole siellä huoneessa juurikaan käynyt muuttoni jälkeen), mutta niitä oli jo sillon 6 sitten parisenkymmentä. Ja kaikista ällöintä oli, kun hän oli jostain tilannu figun, jolla oli joku nimi ja matkassa tuli kuvasto, hoksasi hän kohta, että katsotaanpa onko omien tyttöjen nimisiä figuja! Ei paljon houkutellu kotonakaan pukeutua mitenkään paljastavasti, että ei edes vahingossa antais mitään vääriä signaaleja.
Minä en haluaisi olla kumpaakaan. Kapinoin edelleenkin näitä kahta roolivaatimusta vastaan, vaikka murrosikäni pitäisi olla ohitse (ainakin jos tuijotetaan pelkkää fyysistä ikää). Yhteiskunnan tyrkyttämä ihanne ei myöskään ole kovin houkutteleva: kaunis seksiobjekti, joka hoitaa lapset ja on hyvä töissä ja ikuisesti nuori (unohdinkohan listasta vielä jotain?). Voisin ottaa tuosta tuon työhön liittyvän, mutta muille ei niin ole väliksi ja ikuista nuoruutta ei ole olemassakaan, vaikka jotku keski-ikäiset naisen niin tuntuvat ajattelevankin. Mutta mikä olis se oikee roolimalli? Onko pakko olla sellainen pullantuoksuinen äitihahmo, vai saako olla uraäiti ilman, että saa kauheeta syytösten tulvaa niskoillensa niiltä äideiltä, jotka olisivat myös halunneet tehdä niin (en usko, että ne, jotka oikeasti haluavat olla kotona, jaksaisivat marmattaa, jos joku ei halua tehdä heidän tavallaan, kateellisethan ne eniten valittaa)? Kuinka paljon se äidin masentuneisuus ja väsymys vahingoittaa lasta? Jos minä nimittäin olen pelkästään kotona, en osaa nauttia lasteni seurasta ja silloin olen äksy perseelle ammuttu karhu. Uskon, että se vahingoittaa lapsiani enemmän kuin päiväkodissa olo. Jos taas saan olla päivät töissä tai koulussa, jaksan paljon paremmin (ja tehokkaammin) tehdä kotitöitä ja olla lasten kanssa. Katsoa vaikka Pikku kakkosta heidän kanssaan (olen tehnyt sitä aika monesti :) ).
Äitihän on aina ollu sitä mieltä, että naisen paikka on kotona lasten luona, kun lapset ovat pieniä. Hän tulee varmasti olemaan tätä mieltä hamaan loppuunsa asti jäärä kun on luonteeltaan. Tämä käy ilmi hänen käytöksestään, omasta toiminnastaan ja sanoista. Jos joku tekee eri tavalla (esim. vie esikoisen hoitoon, kun on nuorimmaisen kanssa kotona), hän muistaa kritisoida asiaa aina tilaisuuden tullen, mutta pelkurina ei tietenkään sano mitään sille, joka toisin toimii. Häntä varmaan ärsyttää suunnattomasti, kun kumpikin tytär toimii hänen roolimallinsa vastaisesti. Ei hän ehkä aivan ajatellut tätä perinteistä hellan-ja-nyrkin-välissä-on-naisen-paikka-juttua, vaan ehkä enemmänkin hellan ja lasten välissä. Paha vaan, ettei hän siinäkään oikein onnistunut. Meitä lapsia oli liian monta, että kaikille olis riittäny aikaa ja voimia. Ehkä sitä ehkäisyä olisi kannattanut käyttää eikä niin jääräpäisesti kieltäytyä siitä.
Sitten taas, jos muistelee, miten iskä on aikoinaan toiminu, hän on osaltaan vahvistanu tätä äidin antamaa käsitystä, mutta myös antanut ymmärtää, että naiset on seksiobjekteja. Niiden täytyy olla kauniita, pukeutua seksikkäästi ja ennen kaikkea näyttää naisilta. Äitikin sai anteeksi vaikka mitä typeriä heräteostoksia, jos joukossa oli tarpeeksi paljastavia (osa jopa horatsumaisia minun mielestäni) vaatteita. Muistan kuinka iskällä oli aina niitä ilkosillaan tai lähes ilkosillaan olevia isotissisiä naisfiguja, joita se maalaili. En tiedä niiden tämänhetkistä lukumäärää (en ole siellä huoneessa juurikaan käynyt muuttoni jälkeen), mutta niitä oli jo sillon 6 sitten parisenkymmentä. Ja kaikista ällöintä oli, kun hän oli jostain tilannu figun, jolla oli joku nimi ja matkassa tuli kuvasto, hoksasi hän kohta, että katsotaanpa onko omien tyttöjen nimisiä figuja! Ei paljon houkutellu kotonakaan pukeutua mitenkään paljastavasti, että ei edes vahingossa antais mitään vääriä signaaleja.
Minä en haluaisi olla kumpaakaan. Kapinoin edelleenkin näitä kahta roolivaatimusta vastaan, vaikka murrosikäni pitäisi olla ohitse (ainakin jos tuijotetaan pelkkää fyysistä ikää). Yhteiskunnan tyrkyttämä ihanne ei myöskään ole kovin houkutteleva: kaunis seksiobjekti, joka hoitaa lapset ja on hyvä töissä ja ikuisesti nuori (unohdinkohan listasta vielä jotain?). Voisin ottaa tuosta tuon työhön liittyvän, mutta muille ei niin ole väliksi ja ikuista nuoruutta ei ole olemassakaan, vaikka jotku keski-ikäiset naisen niin tuntuvat ajattelevankin. Mutta mikä olis se oikee roolimalli? Onko pakko olla sellainen pullantuoksuinen äitihahmo, vai saako olla uraäiti ilman, että saa kauheeta syytösten tulvaa niskoillensa niiltä äideiltä, jotka olisivat myös halunneet tehdä niin (en usko, että ne, jotka oikeasti haluavat olla kotona, jaksaisivat marmattaa, jos joku ei halua tehdä heidän tavallaan, kateellisethan ne eniten valittaa)? Kuinka paljon se äidin masentuneisuus ja väsymys vahingoittaa lasta? Jos minä nimittäin olen pelkästään kotona, en osaa nauttia lasteni seurasta ja silloin olen äksy perseelle ammuttu karhu. Uskon, että se vahingoittaa lapsiani enemmän kuin päiväkodissa olo. Jos taas saan olla päivät töissä tai koulussa, jaksan paljon paremmin (ja tehokkaammin) tehdä kotitöitä ja olla lasten kanssa. Katsoa vaikka Pikku kakkosta heidän kanssaan (olen tehnyt sitä aika monesti :) ).