Lokakuu.
Ohi on! Onpa helpottunut olo. Koko syksyn on saanut painaa aika täysillä. Ruotsista on sitten tulossa E ja espanjasta toivottavasti (pliis pliis!) M. Maanantaiaamulla lähtee sitten lentokone kohti Madeiraa. Loma tuntuu todellakin ansaitulta, koska oon viimeksi helmikuussa hiihtolomalla ollut kokoinaisen viikon vapaalla. Ei tarvii tehdä mitään! Pääsee lämpimään! Pääsee katsomaan muutakin kuin samoja naamoja ja maisemia! Ja toi on tosiaan mun ensimmäinen etelänmatka (matkatoimistosta ostettu & lentokoneella matkustettu) ikinä. Jännää! (Käytänpä tänään paljon huutomerkkejä.)
Eilen ehdin sitten vihdoin ja viimein mennä katsomaan Almodovarin Volverin. Pidin kovasti! Vaikka ennakko-odotukset oli korkella, niin ne kyllä täyttyivät. Yllätyksekseni huomasin myös, että olisin ymmärtänyt valtaosan, vaikka tekstitys olisi puuttunut. Ehkä saan taas suhteeni espanjaan takaisin, kun stressiä sisältänyt aikakausi kyseisen kielen kanssa on ohi. Espanja on mulle nimenomaan juuri suurelta osin ”elokuvakieli”. Nyt harkitsen, että viitsisinkö käydä katsomassa Naapurini Totoron? En katso ikinä mitään sen tyylistä, mutku! Katottiin ala-asteen uskonnontunnilla Totoroa ja siitä asti mulla on ollut olo, että haluan jälleennäkemisen sen sympaattisen olion kanssa.
Eilen olin lisäksi Flavour of the month:issa. Mulle on syntynyt uusi Kevin, bändi, jonka aina missaa. Tai no siltä osin tilanne on eri, että Keviniä en koskaan ollut edes pääsemässä katsomaan, mutta The Everglades soittaa joka kerta niin yllättävän aikaisin, että sen joko missaa kokonaan kuten viimeksi tai näkee neljä viimeistä biisiä kuten eilen. No, onneksi se ei ollut se pääjuttu eilen (eikä välttämättä FOTM:iin aina edes mennä pelkkien bändien takia), vaan Hell Cat oli se, joka kiinnosti eniten, koska sitä mainostettiinkin niin salamyhkäisenä. Paljastui hauskaksi bändiksi.
Tänään sit taas Pikku-Torreen, tällä kertaa tosin jalkapallomaaottelun merkeissä. Syyskuun alun Puola-peli siellä oli tosi positiivinen kokemus, tunnelma oli aika katossa (tuloksella jotain vaikutusta ehkäpä) ja iltaan sisältyi kommunikointia yllättävien ihmisten kanssa. (Mm. Daisyn Matti kyseli multa, että onko Kailan Erkkiä (=Crashin rumpalia) näkynyt ja yks Interin pelaajista seisoskeli ihan meiän vieressä.)
Eilen ehdin sitten vihdoin ja viimein mennä katsomaan Almodovarin Volverin. Pidin kovasti! Vaikka ennakko-odotukset oli korkella, niin ne kyllä täyttyivät. Yllätyksekseni huomasin myös, että olisin ymmärtänyt valtaosan, vaikka tekstitys olisi puuttunut. Ehkä saan taas suhteeni espanjaan takaisin, kun stressiä sisältänyt aikakausi kyseisen kielen kanssa on ohi. Espanja on mulle nimenomaan juuri suurelta osin ”elokuvakieli”. Nyt harkitsen, että viitsisinkö käydä katsomassa Naapurini Totoron? En katso ikinä mitään sen tyylistä, mutku! Katottiin ala-asteen uskonnontunnilla Totoroa ja siitä asti mulla on ollut olo, että haluan jälleennäkemisen sen sympaattisen olion kanssa.
Eilen olin lisäksi Flavour of the month:issa. Mulle on syntynyt uusi Kevin, bändi, jonka aina missaa. Tai no siltä osin tilanne on eri, että Keviniä en koskaan ollut edes pääsemässä katsomaan, mutta The Everglades soittaa joka kerta niin yllättävän aikaisin, että sen joko missaa kokonaan kuten viimeksi tai näkee neljä viimeistä biisiä kuten eilen. No, onneksi se ei ollut se pääjuttu eilen (eikä välttämättä FOTM:iin aina edes mennä pelkkien bändien takia), vaan Hell Cat oli se, joka kiinnosti eniten, koska sitä mainostettiinkin niin salamyhkäisenä. Paljastui hauskaksi bändiksi.
Tänään sit taas Pikku-Torreen, tällä kertaa tosin jalkapallomaaottelun merkeissä. Syyskuun alun Puola-peli siellä oli tosi positiivinen kokemus, tunnelma oli aika katossa (tuloksella jotain vaikutusta ehkäpä) ja iltaan sisältyi kommunikointia yllättävien ihmisten kanssa. (Mm. Daisyn Matti kyseli multa, että onko Kailan Erkkiä (=Crashin rumpalia) näkynyt ja yks Interin pelaajista seisoskeli ihan meiän vieressä.)