every day breathin'
Multa kysytään, miksi olen ateisti, miten voin olla uskomatta mihinkään. Kyllä minäkin uskon, uskon itseeni. En jumalana, vaan voimana, joka mun olemassaoloni perustelee. Tämä on se usko, joka mut on saanut potkimaan itseni Keski-Suomen keskussairaalan synnytysosaston happikaapista eteenpäin, täyttä vauhtia kohti tulevien autojen, maailmantuskien, narsistien, henkisen hyväksikäyttämisen, sen pahimman masennuksen ja niiden kaikkien kolhujen ristitulestakin läpi omana itsenäni, lyhyen tähtäimen pessimistinä, pitkän tähtäimen optimistina ja yleisenä paskarealistina, kaikkena mitä olen ollut, olen nyt ja tulen olemaan niin kauan kuin henki minussa pihisee. Joillekin se on itsestäänselvyys, pysyä hengissä ja elää, joillekin taas leikkiä, olla hetki hengissä ja kuolla kun huvittaa. Mulle se on aina ollut haaste, olen syntynyt ilman itkua ja ääntä, saanut ilmaa keuhkoihini tehosyötöllä, ja sittemmin ottanut kaikki ensihetkillä menetetyt kyyneleet ja tuskanhuudot takaisin. Olen surusta syntynyt, naurulla elävä ja uskon, että tällä kaikella on tarkoitus. Elää.