Kulkuset, kulkuset.... eli kolme jouluista pwp:tä! (3. Aina ei voi tajuta, Ron/Harry)

[adrielle_black]

Kulkuset, kulkuset.... eli kolme jouluista pwp:tä!
Rating: K-18
Pairing: Sirius/James, Severus/Draco ja Harry/Ron
Summary: Mikä summary, tämähän on pelkkää pwp:tä, jossa ei ole päätä eikä häntää.. :D
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot!
Eli kolme erillistä ja itsenäistä pwp:tä kolmella eri parituksella.

Aina ei voi tajuta (Harry/Ron)

Harry Potter pudisteli lumia pois hiuksistaan ja olkapäiltään astuessaan täynnä hälinää olevaan liikkeeseen. Ihmisiä kulki sisään ja ulos kaupasta, ja Harryn oli siirryttävä syrjään, kun kiireinen nuori nainen työnsi häntä tieltään.
”Helkkari, menisivät muualle ostoksille”, nuori punatukkainen mies puhisi päästessään vihdoin ängettyä täpötäyteen Weasleyn Welhowitseihin.
”Hoi!” kuului huuto tiskin takaa, josta kaksi identtistä punatukkaista miestä viittoili heille.
”No hoi hoi”, Ron mutisi ärtyneenä ja heilautti kättä veljilleen. Harry tervehti pikaisesti kaksosia hymyillen, ennen kuin kääntyi pyyhkimään pois ystävänsä harteille jo pikkuhiljaa pisaroiksi sulavaa lunta.

Harry vilkaisi kaksosia ja rypisti otsaansa huomatessaan miesten luovan toisiinsa oudon katseen. Toinen, Harry ei koskaan erottanut kumpi, mutisi hiljaa jotain veljelleen, ja toinen kaksonen vilkaisi heitä. Kun he huomasivat Harryn katsovan, he hymyilivät ja palasivat taas töihinsä. Harry tunki lumesta kostuneen kätensä tummanharmaan kangastakkinsa taskuun. Suunnittelivatkohan kaksoset jotain jekkua? Vai mitä ihmettä miesten kummat ilmeet olivat tarkoittaneet? Tai ehkä hän oli vain vainoharhainen...

Harry säpsähti ajatuksistaan, kun Ron nykäisi häntä takinhihasta ja lähti kohti veljiään. Harry yritti seurata tungoksessa mahdollisimman hyvin. Tallottuaan ties kuinka monen ihmisen varpaille ja saatuaan jonkun tuntemattoman kyynärpäästä useampaan otteeseen, hän vihdoin pääsi Ronin viereen tiskille.
”Me tultiin hakemaan se Ginnyn lahja”, Ron sanoi ja nojasi tiskiin otsaansa pyyhkäisten.
”Kauhea tungos, viimeinen tilaisuus ostaa lahjoja näin aattona”, kaksonen, joka nimilapun perusteella oli George, jutteli tuttavallisesti rahastaessaan asiakasta.
”Joo, kiirettä riittää”, Fred puheli.
”Joo joo, antakaa nyt vaan se lahja. Meillä on vielä muutakin menoa”, Ron mutisi ja hieraisi ohimoitaan. Harry katsoi huolestuneena ystäväänsä, joka sulki silmänsä hetkeksi.
”Ron, oletko sinä ihan kunnossa?”
”Olen, olen. Kaikki tämä tungos ja hälinä vain...” Ron huokaisi ja loi väsyneen hymyn Harrylle.

Harry puraisi alahuultaan katsellessaan Ronin kalpeita kasvoja. Hän taputti ystävänsä pisamaista poskea, jolta terve puna oli kadonnut.
”Mennään kotiin heti tämän jälkeen lepäämään. Eiköhän meillä ole jo kaikki lahjat.”
Ron huitaisi kädellään vähättelevästi.
”Ei tämä oikeasti ole mitään. Olen ihan kunnossa.”
”Oletteko te tulossa illalla?” George uteli, samalla kun pakkasi häntä kärsimättömästi mulkoilevan asiakkaan ostosta.
”Kyllä, lupasimme tulla puoli seitsemältä”, Harry vastasi. Heidän huomaamattaan takahuoneeseen kadonnut Fred palasi pienen rasian kanssa.
”Se olisi sitten kaksi sirppiä ja kolme sulmua”, hän sanoi ojentaessaan paketin Ronille.
”Uskomatonta”, Ron jupisi ja kaivoi rahapussinsa esiin. Hän laskeskeli rahojaan, ja Harry kaivoi oman rahapussinsa esiin.
”Onko sinulla?” Ron kysyi ja alkoi tutkailla Harryn rahapussin sisältöä, kun mies alistuvasti avasi pussinsa. Hän nappasi tarvitsemansa rahat ja ojensi ne veljelleen. George kohotti kulmakarvojaan.
”Ai te ostatte jo yhteisiä joululahjoja nykyään?”
”Mitäs sitten?” Harry hämmästeli laittaessaan rahapussinsa takaisin taskuunsa. Fred kohautti olkapäitään.
”Ei kai mitään.”

Harry ei ehtinyt jäädä tivaamaan kaksosilta, mitä nämä tarkoittivat, kun Ron jo kiskoi häntä kaupasta pois.
”Nähdään illalla”, George huikkasi.
”Nähdään”, Ron lupasi, ja Harry ehti juuri heilauttaa kaksosille kättään hyvästiksi, ennen kuin Ron veti hänet perässään ulos.
”Jouluaatto ja ihmisten viimehetken joululahjojen ostelu! Inhottava ruuhka! Mikseivät ihmiset voi ostaa joululahjojaan ajoissa?” Ron jupisi, kun he lähtivät kävelemään pitkin Viistokujaa, joka oli täynnä ympäriinsä sinkoilevia, isoja lahjavuoria kanniskelevia velhoja ja noitia.
”Mekin ollaan vasta nyt ostamassa joululahjoja”, Harry muistutti hajamielisesti. Hän katseli tarkkaavaisesti jouluisesti koristeltuja näyteikkunoita. Vaistomaisesti hän siirtyi lähemmäs huispausliikkeen ikkunaa ja pysähtyi kurkkimaan kauppaan kurkistelevien ihmisten olan yli. Ron änkesi hänen viereensä.
”Näkyykö mitään, mistä pidät? Minä en ole vielä ostanut sinulle lahjaa”, Ron sanoi ja katseli liikkeeseen. Harry vilkaisi päätä häntä pidempää Ronia ja kohottautui varpailleen.
”Ajattelin juuri kysyä samaa.”
Ikkunan heijastuksesta Harry näki, kuinka Ron virnisti.
”Lähdetään, minä haluan pois tästä tungoksesta. Ostan sinulle vaikka sitten tammikuun alennusmyynneistä jotain”, Ron tokaisi. Harry yritti peittää hymynsä ja näyttää loukkaantuneelta.
”Noinko tärkeä ja arvokas minä olen sinulle?”
”Vaihtaisin sinut heti ensimmäiseen vastaantulevaan, mutta sinä maksat suurimman osan vuokrasta”, Ron vastasi tyynesti ja lähti kävelemään kohti Vuotavaa noidankattilaa. Harry lähti kävelemään ystävänsä perään, eikä voinut olla hymyilemättä, kun Ron vilkaisi häntä olkansa yli ilkikurisesti hymyillen.

*

Harry avasi rivitaloasunnon oven ja astui sisään.
”Ron?”
Kun Ron ei vastannut, Harry uskaltautui vetämään ison paketin viittansa alta. Hän taikoi sen nopeasti omaan huoneeseensa sängyn alle, ennen kuin otti viitan päältään. Ron oli nukahtanut sohvalle ja Harrylle oli auennut hyvä tilaisuus käydä uudelleen Viistokujalla etsimässä ystävälleen lahja. Harry käveli hiljaa olohuoneeseen ja näki Ronin yhä käpertyneenä sohvalle. Hän avasi television ja hiljensi sen saman tien, ettei häiritsisi nukkuvaa ystäväänsä. Hän meni ystävänsä luo ja istahti huokaisten sohvan reunalle televisiota tuijottaen. Ohjelma oli joku hauska komediasarja, mutta Harry vaihtoi huokaisten kanavaa. Hän vilkaisi selkänojaa kohti kyljellään nukkuvaa Ronia ja silitti tämän leiskuvanpunaisia hiuksia, ennen kuin kääntyi taas television puoleen. Ronin päänsäryt olivat aina toisinaan pahoja. Harry yritti keskittyä televisioon, eikä huolehtia Ronia, mutta ohjelma oli tylsä ilman ääniä, ja hänen katseensa palasi vähän väliä ystäväänsä. Hän muisti yhä liian hyvin syyn, minkä takia miehen aina joskus toistuvat, kivuliaat päänsäryt olivat alkaneet. Lestrange oli kiduttanut Ronia kauan, liian kauan, ennen kuin Harry ehti apuun.

Harry huokaisi raskaasti ja siirsi kätensä hyväilemään karkeita, punaisia hiussuortuvia. Hän oli viettänyt unettomia öitä miettiessään, mitä jos Ronille olisi käynyt pahemmin. Mitä jos tämä olisi päätynyt Pyhään Mungoon niin kuin Nevillen vanhemmat?
”Anteeksi”, Harry kuiskasi hiljaa.
”Mitä sinä teit?” Ron mutisi uneliaasti ja raotti toista silmäänsä.
”En huomannut, että olet hereillä”, Harry vastasi ja siirtyi lähemmäs sohvan reunaa, kun Ron käännähti selälleen. Nuori mies hieroi silmiään, ennen kuin siirsi toisen kätensä päänsä alle.
”Heräsin juuri. Kävitkö sinä jossain?”
Harry kohautti olkapäitään, eikä vastannut kysymykseen.
”Minä söin vähän välipalaa sillä aikaa kun nukuit. Haluatko, että teen sinullekin leivän?”
Ron pudisti päätään ja haukotteli niin, että leuat loksahtivat.
”Mehän mennään kohta kuitenkin äidille, siellä on ruokaa”, Ron mumisi hieraistessaan leukaansa. Harry vilkaisi olohuoneen seinällä olevaa kelloa.
”En haluaisi hoputtaa, mutta lupasimme olla siellä puoli seitsemän ja kello on jo melkein puoli”, Harry sanoi. Ron nyökkäsi ja sulki huokaisten silmänsä.
”Särkeekö sinun päätäsi yhä?” Harry kysyi.
”Vain vähän”, Ron totesi ja yritti hymyillä. Hymy jäi kuitenkin vaisuksi.
”Otitko sinä kokonaisen vai puolikkaan annoksen lääkettä? Minä voisin viedä sinut kyllä parantajan luo, jos se lääke...” Harry yritti ja laski kätensä Ronin poskelle, mutta mies sysäsi hänen kätensä pois.
”Lopeta! Minä voin ihan hyvin, anna minun nyt vain olla hetki rauhassa”, Ron tiuskaisi. Harry siirsi kätensä sohvan selkänojalle ja painoi otsansa sitä vasten. Hän katseli tuskastuneena Ronia, joka veti syvään henkeä.
”Anteeksi, minä vain...” Ron kuiskasi ja nosti käden otsalleen.
”Sitä särkee taas paljon, eikö vain?”
Ron nyökkäsi vaisusti.
”Heräsin siihen, että päätä alkoi taas vihloa. Kyllä tämä tästä, minun tarvitsee vain ottaa lääke uudelleen.”

Harry otti taikasauvan taskustaan ja kutsui keittiön lääkekaapista Ronin päänsärkylääkkeen. Ron kohottautui sohvalla hieman, ja Harry avasi liemipullon ystävälleen valmiiksi.
”Minä voin kirjoittaa äidillesi, ettemme tulekaan”, hän ehdotti, kun Ron joi liemen ja kävi huokaisten taas makaamaan. Hän laski hellästi kätensä ystävänsä pään päälle ja alkoi varovasti hieroa nuoren miehen ohimoita peukaloillaan. Ron laski hetkeksi kätensä Harryn käden päälle ja pyyhkäisi sitä peukalollaan.
”Viisi minuuttia ja olen kunnossa.”
Harry nyökkäsi, vaikka silmänsä sulkenut Ron ei sitä voinutkaan nähdä.

Ronin päänsäryn parantuminen kesti hieman kauemmin kuin viisi minuuttia, ja he saapuivat Kotikoloon reilusti myöhässä. Harry astui takasta aivan Ronin kannoilla. Ron oli jo kyykistynyt halailemaan pieniä, punatukkaisia lapsia.
”Ron-setä!”
”Ron-setä, jännittääkö sinua saatko sinä lahjoja?”
”Äh, Emily, häivy siitä. Ron-setä, voidaanko me mennä lentämään, voidaanhan?”
”Greg, äiti sanoi, että sinä et saa lentää, kun sinulla on nuha!”
”Laurel, sinä senkin hölösuu! Ei Ron-setä sitä tiennyt!”
Ron vilkaisi naurahtaen Harrya.
”Nämä ovat kyllä yksiä iilimatoja”, Ron virnisti, kun hänen noustessa ylös, yksi Billin lapsista repi häntä toisesta kädestä ja toinen toisesta. Nuorin lapsista, Emily roikkui Ronin kaulassa. Harry hymyili ja meni päätään pudistaen ottamaan juuri tipahtamaisillaan olevan Emilyn kiinni.
”Oi, tulittehan te kaksi vihdoinkin!” olohuoneen ovelle ilmestyvä rouva Weasley sanoi.
”Anteeksi, meillä kesti hieman”, Harry sanoi ja vilkaisi Ronia.
”Oh, ei se mitään! Kyllähän minä ymmärrän, että nuorilla voi aina kestää”, rouva Weasley sanoi hymyillen leveästi.
”Ron ja Harry, ihana nähdä! Lapset, laskekaa irti Ron-sedästä!” ovelle tullut Ginny sanoi iloisesti ja tuuditti sylisään pientä vauvaansa.
”Mutta Ginny-täti...”
”Ginny-täti on oikeassa, päästäkää poloiset nyt edes syömään”, rouva Weasley sanoi ja mutisten lapset päästivät Ronista. Harry laski pienen tytön sylistään maahan, ja Emily mutristi suutaan tyytymättömänä.
”Tulkaahan nyt molemmat, kaikki aikuiset ovat vielä syömässä”, Ginny sanoi ja viittoi kohti keittiötä.
”Taidamme käydä viemässä ensin tavarat huoneeseeni”, Ron totesi.
”Tulkaa sitten nopeasti, kohta on jo jälkiruuan aika”, rouva Weasley hoputti.

Harry ja Ron lähtivät nopeasti harppomaan kohti Ronin entistä huonetta, jossa he yleensä aina nukkuivat, kun kaikki Weasleyt olivat paikalla. Ron pääsi ensimmäisenä neljännen kerroksen tasanteelle, ja Harry seurasi hieman huohottaen parin askeleen päässä. Hän tönäisi Ronia, joka pysähtyi huoneensa oven eteen seisomaan.
”Mitä?” Harry kysyi ja kurkisti huoneeseen. Hänen silmänsä osuivat heti isoon parisänkyyn, joka oli tuotu huoneeseen.
”Mitä hittoa, onko äiti majoittanut jonkun muun tänne?” Ron sanoi ja raapi päätään hämmentyneenä. Harry laski vaatekassinsa maahan.
”Jätetään tavarat tähän ja käydään kysymässä. Minun alkaa ainakin olla jo nälkä.”
”Joo, viedään tavarat sitten muualle, kun ollaan syöty”, Ron sanoi, ja he lähtivät juoksemaan kilpaa rappuja alas.

Iloinen hälinä keittiössä keskeytyi hetkeksi, kun Harry ryntäsi Ron kaavunselkämyksestään riippuen sisään. Ron päästi irti ja rykäisi hieman.
”Hyvää joulua kaikille”, Ron toivotti istuessaan vapaalle tuolille. Harry istui hänen viereensä hyvät joulut toivottaen.
”Hyvää joulua teillekin! Mukava kun viimein ehditte”, herra Weasley sanoi ja miehen suupieleen kohosi pieni virnistys.
”He ovat kyllä söpöjä”, Janis, Charlien vaimo totesi. Ronin korvat punehtuivat hieman, kun vaalea, kaunis nainen hymyili hänelle valloittavasti. Ron nousi hieman ja alkoi lappaa ruokaa lautaselleen.
”Äiti, oliko tarkoitus, että minä ja Harry nukutaan minun vanhassa huoneessani?”
”Kyllä, totta kai”, rouva Weasley sanoi hääriessään jälkiruokakulhon ympärillä. Ron tunki ison haarukallisen kalkkunaa suuhunsa.
”Hutta siehhän arihänky”, Ron totesi suu täynnä. Harry naurahti hieman, ja Ron tökkäisi ystäväänsä haarukallaan kylkeen.
”Anteeksi?” rouva Weasley kysyi hymyillen posket punottaen onnellisesti.
”Siellä on parisänky! Ei me siinä haluta nukkua”, Ron totesi.

Rouva Weasleyn kasvoille kohosi järkyttynyt ilme.
”Mutta George sanoi...”
”Äiti, minähän sanoin, että sinä menit taas asioiden edelle!” George puolustautui.
”Mistä te puhutte?” Ron kysyi yrittäen seurata keskustelua.
”Ei mistään! Äläkä puhu ruoka suussa!” rouva Weasley sanoi kipakasti. Ron vilkaisi Harrya hämmentyneenä.
”Enhän minä puhunutkaan...”
”Muut sängyt ovat nyt käytössä, joudutte tyytymään parisänkyyn ja sillä hyvä!” rouva Weasley sanoi äänensävyllä, joka viesti asian olevan loppuun käsitelty, ja käännähti silminnähden ärtyneenä jälkiruuan puoleen. Ron kumartui toisella puolellaan istuvan Ginnyn puoleen.
”Mitä minä nyt tein?” hän hämmästeli. Ginny huokaisi turhautuneena.
”Et mitään. Äiti vain oletti, että olisit tänä vuonna tuonut jonkun muun kuin parhaan ystäväsi mukanasi.”
”Mutta minähän ilmoitin, että Harry tulee”, Ron kuiskasi. Ginny pyöräytti silmiään.
”Niin, kyllä hän sen tiesi, mutta hän...”
Ginny katsoi Harrya ja Ronia, jotka molemmat tuijottivat häntä hämmentyneinä.
”Unohtakaa, te ette vain tajua”, Ginny huokaisi alistuneena.
”Hulluja kaikki tyyni”, Ron totesi Harrylle, joka ei voinut kuin nyökätä.

*

Harry kääntyi selälleen ja hieraisi silmiään. Hän sadatteli hiljaa mielessään, kun yhtäkkiä väsymys tuntui karisevan hänestä. Hämärästi hän tajusi Ronin makaavan vieressään. He olivat luikkineet äkkiä nukkumaan, kun kaikki olivat tuntuneet tuijottavan heitä oudosti ruokailun jälkeen. Parisänky oli onneksi leveä, joten heidän ei tarvinnut aivan kylki kyljessä maata. Harry mumisi hieman uneliaasti ja kääntyi kyljelleen. Hän raotti silmäänsä ja näki hämärästi ja epätarkasti Ronin hahmon. Samassa hän tajusi, että jokin ei ollut kunnossa.
”Ron?” Harry kuiskasi ja nousi istumaan hapuillen yöpöydältä silmälasinsa. Ron ei vastannut, vaan liikahti levottomasti. Tuska oli vääristänyt nuoren miehen kalpeat kasvot, ja kylmä hiki helmeili hänen otsallaan. Ronin huulilta pääsi hiljainen valitus. Harry kumartui ystävänsä puoleen.
”Ron, herää! Ron! Sinä näet taas painajasta, heräähän nyt!”
Ron hengitti kiivaasti ja pudisti päätään. Harry tarttui ystäväänsä ja ravisteli tätä hieman.
”Ron!”
Ron heräsi parkaisten ja ponkaisi pystyyn. Hän tuijotti hetken eteensä ja painoi sitten kädet kasvoilleen. Harry kietoi kätensä hänen ympärilleen, mutta Ron yritti työntää ystävänsä kauemmas. Harry ei kuitenkaan päästänyt häntä.
”Ron?”
Punatukkainen nuorimies veti syvään henkeä ja pudisti päätään.
”Miten se voikin olla noin todentuntuinen uni? Tuntuu kuin hän todella olisi siinä ja kiduttaisi minua. Se kipu on niin todellista ja... Ja hänen kylmä naurunsa ja...” Ron mutisi. Harry silitti hänen selkäänsä lohduttavasti.
”Mutta se ei ole totta, sinä olet Kotikolossa ja täysin turvassa. Minä kuolisin mieluummin kuin antaisin sinun joutua hänen käsiinsä. Älä huoli.”

Ron vilkaisi Harrya ja hymyili.
”Minä tiedän. Kiitos”, Ron sanoi vakavana. Hän huokaisi ja kävi taas sängylle pitkäkseen. Harry kävi kyljelleen makaamaan ja katseli aivan vieressään olevan, hänelle niin tärkeän Ronin kasvoja.
”Äiti taisi todella pettyä, kun en tänäkään vuonna tuonut ketään”, Ron totesi ja kääntyi katsomaan Harrya.
”Joo, hän ei tainnut ilahtua, kun toit vain minut”, Harry virnisti. Ron naurahti päätään pudistaen.
”Äh, äiti kyllä tykkää sinusta, ja hän haluaisi sinut joka tapauksessa paikalle. Hän taitaa vain toivoa, että toisin joskus jonkun muun kuin parhaan ystäväni.”
”No miksi et tuo?” Harry kysyi. Ron pyöräytti silmiään.
”Sinä tiedät ihan hyvin, ettei minulla ole ketään”, Ron sanoi ja tunki kätensä päänsä alle.

Huoneeseen laskeutui hetkeksi hiljaisuus. Ullakolta kuului, kuinka paha henki paukutteli mahdollisimman kovaa putkia, ihan vain joulun kunniaksi.
”Mitähän sitten kun sinulla on joku”, Harry pohti ääneen. Ron kohottautui kyynärpäänsä varaan katsomaan parasta ystäväänsä.
”Mitä sitten?”
”No sitten sinä muutat pois ja perustat perheen. Ja minä jään asumaan ihan yksin”, Harry mietiskeli. Ron nauroi.
”Etkö sinä muka sitten perusta perhettä?”

Harryn otsa rypistyi, kun hän mietti asiaa. Hän ei ollut aikaisemmin oikeastaan uhrannut sille ajatukselle aikaa. Hänellä oli ollut kaikki, mitä hän tarvitsi, mukava asunto ja Ron seurana. Mutta mitäs kun Ron muuttaisi pois?
”En tiedä. En ole ajatellut asiaa”, Harry myönsi. Ron lysähti takaisin sängylle.
”Tiedätkö, en minäkään. Ja se on veljistäni niin outoa. He aina kyselevät, että olenko jo iskenyt silmäni johonkuhun, mutta... En minä ole edes katsellut töissä naisia sillä silmällä. Olen aina vain ajatellut, että kyllä se oikea vastaan tulee kun on tullakseen.”
Harry nyökytti.
”En minäkään ole etsinyt ketään. Miksi minun pitäisi etsiä jotakuta elämääni, kun asiat ovat ihan hyvin näinkin? Miksi kantaisin huolta tuollaisesta asiasta, eihän me nyt kovin vanhoja vielä olla...”
”No, melkein meidän kaikilla koulukavereilla on jo perhe”, Ron huomautti.
”Mitäs sitten? En minä murehdi tuollaisia. Ainoa murheeni on, mitä jos sinä haluatkin muuttaa pois”, Harry totesi. Ron naurahti ja pörrötti ystävänsä mustia hiuksia.
”Miksi minä haluaisin muuttaa? En voi oikeasti kuvitella mitään hauskempaa kuin asua parhaan kaverini kanssa.”
”Joten sinä aiot asua kanssani koko loppu elämäsi?” Harry nauroi. Ron katsoi häneen vakavana.
”Onko se sinusta niin mahdoton ajatus? Ei se minusta mitenkään huonolta vaihtoehdolta kuulosta.”

Harry hymyili ystävälleen ja laski kätensä tämän olkapäälle.
”Ei, ei se kuulosta mahdottomalta. Mutta muista vain, että jos löydät jonkun, niin en suutu vaikka haluatkin muuttaa”, Harry sanoi ja puristi rohkaisevasti ystävänsä olkaa.
”Samat sanat. Tosin, minun muuttoani sinun on turha pelätä. Minä en todella kaipaa yhtään ketään elämääni nalkuttamaan ja valittamaan. Sinä olet paras ystäväni, tärkein ja läheisin ihminen minulle. Sinä kyllä riität minulle. Etenkin kun et nalkuta. Niin, ja maksat melkein koko vuokran”, Ron sanoi hymyillen ilkikurisesti.
”Hah hah”, Harry sanoi ja kietoi hetken mielijohteessa kätensä ystävänsä ympärille. Hänen sydämensä takoi onnesta, kun hän tunsi ystävänsä aivan lähellään.
”Nyt on ensimmäinen kerta, kun todella mietin, että onko aivan luonnollista rakastaa ystäväänsä näin paljon”, hän kuiskasi sen enempää ajattelematta.
”Ja nyt on ensimmäinen kerta, kun todella mietin, että jos olisimme eri sukupuolta, olisimme jo pari”, Ron mutisi. Harry naurahti ja käänsi päätään hieman. Hänen vihreät silmänsä lukkiutuivat Ronin tummansinisiin. Heidän kasvonsa olivat niin lähekkäin, että Harry saattoi tuntea toisen nuoren miehen lämpimän hengityksen huulillaan.
”Rakastu ihmiseen, älä sukupuoleen”, hän totesi hiljaa. Ron hymähti hieman ja kohotti kasvojaan, jolloin heidän huulensa hipaisivat toisiaan. Harry ei voinut estää hymyä kohoamasta hänen kasvoilleen. Hänen huulensa löysivät uudelleen Ronin huulet ja painautuivat niitä vasten pehmeästi. Ron vastasi suudelmaan, ja Harry tunsi miehenkin huulien kaartuvan pieneen hymyyn.

Ronin suuteleminen tuntui luonnolliselta ja hyvältä. Ainoa Harrya mietityttävä asia oli, miten hän ei ollut tullut tehneeksi sitä jo paljon aikaisemmin. Tuntui kuin kaikki pienet palaset olisivat loksahtaneet kerralla paikoilleen. Hän ei ollut etsinyt ketään kumppania itselleen, koska hänellä oli jo Ron. Ron oli kaikki, mitä hän tarvitsi ollakseen onnellinen. Hän tunsi vatsanpohjassaan lentelevän kuin pieniä sieppejä, kun Ron kietoi kätensä hänen niskaansa ja veti hänet yhä syvempään suudelmaan. Harry nauroi Ronin huulia vasten, kun mies näykkäisi häntä leikkisästi alahuulesta. He tuijottivat hetken toisiaan silmiin nauruaan pidätellen, ennen kuin taas uppoutuivat suudelmaan. Harry liikahti aivan Roniin kiinni, ja he jäivät hetkeksi paikalleen huulet vastakkain. Harryn huulet kaartuivat leveään hymyyn, ja hän tunsi Roninkin hymyilevän yhä.
”Harry Potter”, Ron totesi hiljaa naurahtaen.
”Ronald Weasley”, Harry hymähti. Ron nauroi päätään pudistaen ja veti Harryn tiukkaan halaukseen.

Harry hautasi kasvonsa Ronin olkaa vasten, eikä välittänyt, vaikka hänen silmälasinsa painautuivat epämukavasti hänen kasvoilleen. Hänen huulensa suukottivat miehen solisluuta, ja se sai Ronin taivuttamaan kaulaansa hiljaa henkäisten. Harry kohottautui hieman, ja painoi yhä useammin huulensa Ronin kaulalle. Ron kuljetti käsiään Harryn paljailla kyljillä aina aivan pyjamanhousujen kaulukselle asti. Harry laski kätensä Ronin paljaalle vatsalle ja antoi kätensä sivellä hitaasti pisamaista ihoa. Ron voihkaisi.
”Milloin tämä oikein tapahtui? Milloin minä rakastuin sinuun? Milloin minä aloin... aloin haluta sinua?” Ron mutisi itselleen ja antoi sormiensa jäädä leikkimään Harryn housujen kuminauhalla.
”Minä en voi uskoa, etten aiemmin tajunnut kuinka... kuinka täydellinen sinä olet minulle”, Harry huokaisi. Ron purskahti taas hilpeään nauruun. Harry säpsähti, kun virnistelevä Ron laski kätensä hänen takapuolelleen ja puristi kahdella sormella hänen pakaraansa.
”Au!” Harry nauroi ja kumartui puraisemaan ystävänsä olkapäätä.
”En tiennyt, että olet vampyyri”, Ron mutisi nauraen. Harry suukotti Ronin kiivaasti kohoilevaa rintakehää ja antoi kätensä liukua mahalta pyjamanhousujen kaulukselle. Ron kohotti hieman lanteitaan, kun Harry liu'utti kätensä housujen kauluksesta sisään. Harry värähti ja hänen vatsaansa kipristi, kun hänen koskiessa Roniin tämän huulilta karkasi hengästynyt naurahdus.

Harryn sydän jyskytti kiivaasti. Hän ei ollut aikaisemmin koskenut toiseen poikaan. Hän antoi kätensä liukua varovasti pitkin Ronin vartta, eikä Ron näyttänyt häiriintyvän hänen epävarmoista otteistaan, vaan tuntui nauttivan niistä täysin rinnoin.
”Ha-Harry...” Ron yritti ja tarttui Harryn käteen vetäen sen pois housuistaan.
”Teinkö minä jotain väärin?” Harry kuiskasi. Ron nousi istumaan päätään pudistaen ja naurahti.
”Et, et todellakaan tehnyt mitään väärin, minä... Minä en ole ollut ikuisuuksiin kenenkään kanssa, joten... Minä en kestä kovin kauaa.”
Harry hymähti hieman ja nousi istumaan. Hän siirtyi istumaan seinään nojaavan Ronin jalkojen väliin ja kietoi jalkansa Ronin ympärille.
”Älä välitä, minulla on aivan sama juttu.”
Ron purskahti nauruun ja nojautui painamaan huulensa edessään istuvan Harryn huulille.
”Voi kuinka säälittäviä me ollaan. Kun me ei muille kelvata, niin joudutaan tyytymään toisiimme.”
Harry henkäisi, kun Ron laski kätensä hänen reidelleen ja antoi sen varovasti kohota pyjamahousujen etumukselle.
”Meidän olisi pitänyt tajuta tämä jo vuosia sitten”, Harry huokaisi ääni värähtäen, kun hänen puhuessaan Ron antoi kätensä sukeltaa hänen housujensa sisään. Hänen kurkustaan lähti karhea huokaus, kun Ron liikutti kättään tuskallisen hitaasti.
”Tiedän. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan”, Ron kuiskasi Harryn huulille. Harry katseli ystävänsä kasvoja. Hän nautti tummasta katseesta, joka oli täynnä halua ja kiihkoa. Ja myös jotain paljon lämpimämpää ja kestävämpää.

Harry sujautti kätensä Ronin housuihin saaden nuoren miehen naurahtamaan. Hän painoi huulensa toisen huulelle ja maisteli niitä hitaasti ja nautinnollisesti. Samaan aikaan hänen sydämensä takoi villisti rinnassa, ja olo tuntui huumaavan hyvältä. Harry näykkäisi Ronin alahuulta, suukotti miehen leukaluuta ja antoi huuliensa laskeutua vaalealle kaulalle. Hän värähti tuntiessaan Ronin kaulavaltimosta tämän sydämen tiheän jyskytyksen samalla kun he antoivat käsiensä viedä heidät lähemmäs mielihyvän huippua. Hänen hengityksensä kiihtyi, samoin kuin hänen kätensä tekemä liikekin.
”Helkkari, Ron...” Harry voihkaisi käheästi Ronin korvaan mielihyvän pyyhkäistessä hänet mukaansa. Hän kiihdytti yhä kätensä tahtia, ja sai Ronin seuraamaan häntä voipuneesti naurahtaen.

Harry sulki silmänsä ja nojasi Ronin olkaa vasten. Hän myhäili paljasta ihoa vasten ja painoi laiskasti ihoon pieniä suudelmia. Ron hautasi kasvonsa hänen olkaansa vasten.
”Minä kestin kauemmin kuin sinä”, Ron totesi, ja Harry tunsi miehen kasvoilla olevan ilkikurisen virnistyksen.
”Ei se ollut mikään kilpailu”, Harry mumisi hymyillen ja pyyhki kätensä pyjamanhousuihinsa. Ron puraisi häntä olkapäästä.
”Mutta minä voitin silti.”
He istuivat pitkään hiljaa, unohtuen aina välillä suudelmaan.
”Minun täytyy kertoa sinulle jotain”, Ron mutisi hiljaa. Harry vilkaisi ystäväänsä ja pyyhkäisi tämän punaisia hiuksia pois otsalta, jotta sai painettua siihen pienen suukon.
”Mitä?”
”Minä joskus teeskentelen sen.”
Harry purskahti hilpeään nauruun.
”No, minun sotkuiset pyjamanhousuni todistavat, ettet sinä ainakaan äsken teeskennellyt sitä”, hän totesi kepeästi. Ron huudahti ja kellisti hänet sängylle. Harry ähkäisi miehen käydessä puoliksi makaamaan hänen päälleen.
”En minä tuollaisesta teeskentelystä puhunut”, Ron nauroi. Harry veti miehen pieneen suudelmaan.
”Mitä sinä sitten joskus teeskentelet?”

Ron tarttui Harryn leukaan ja pyyhkäisi peukaloillaan tämän alahuulta.
”Päänsärkyjä.”
Harry työnsi Ronin päältään pois.
”Mitä? Miksi?” hän kysyi hämmentyneenä. Ron kohautti nolona olkiaan.
”Joskus minulle tulee vain sellainen tunne, että kaipaan vähän läheisyyttä. Kun valitan päänsärkyä, niin sinä tulet silittelemään hiuksiani ja hieromaan ohimoitani.”
”Idiootti”, Harry totesi, mutta ei voinut olla hymyilemättä hellästi.
”Tiedän”, Ron myönsi varovasti virnistäen. Harry painoi otsansa vasten Ronin otsaa.
”Sinun tarvitsee vain pyytää. Minä pidän olla lähellä sinua.”
”Minä huomaan”, Ron sanoi ja kohotti kulmiaan virnistellen. Harry naurahti.

Alhaalta alkoi kuulua ääniä. Ron säpsähti hieman.
”Mitä kello oikein on? Joko lapset ovat muka heränneet?”
Harry nousi sängyltä ja meni housujaan ylös kiskoen ovelle kuuntelemaan.
”Jep, kuulen Emilyn kiljunnan.”
Ron huokaisi ja nousi ylös.
”Paras kai nousta, ennen kuin he tulevat herättämään. Hitto, kello on varmaan vasta viisi, jos sitäkään.”
”Itse asiassa se näyttää olevan jo puoli seitsemän”, Harry totesi vilkaistessaan hyllyllä olevaa kelloa. Ron mutisi jotain, ja Harry seisahtui katselemaan, kuinka Ron heitti pyjamahousunsa pois, ja alkoi kiskoa kaapua päälleen. Hän astui nopeasti miehen luo, ja heti kun tämä sai päänsä ulos kaavun päänaukosta, Harry tarttui Ronin kasvoihin ja kohottautui painamaan huulille suudelman.
”Mistä hyvästä tuo oli?” Ron mumisi ja antoi pienen suukon Harryn huulille, ennen kuin suoristautui. Harry kohautti olkiaan, eikä voinut lakata hymyilemästä. Hänen askeleensa tuntuivat kepeiltä, kun hän käveli pöydän luo ja otti sen reunalta omat vaatteensa. Hän puki hätäisesti päälleen ja käännähti kävelemään oveen nojaavan, häntä tiiviisti katsovan Ronin luo. Harry haroi nopeasti hiuksiaan ojennukseen, vaikka se olikin mahdoton tehtävä.
”Mennään”, Ron totesi, ja he lähtivät hiljaisina alakertaan, jossa kuulosti olevan jo täysi hulina päällä. Harry tunki kätensä kaapunsa taskuihin ja katseli edellään portaita laskeutuvaa punapäätä. Hänen huulilleen kohosi taas typerän leveä hymy, kun hän ajatteli, mitä äsken oli tapahtunut ja mitä se taisi merkitä.

Kun he pääsivät portaiden alapäähän, yöpukuinen Greg viiletti heidän ohitseen pitäen kädessään huispaajanukkea.
”Ron-setä! Katso mitä joulupukki oli tuonut minulle! Ja minun joulusukkani on vielä ihan täynnä, siellä on hurjasti lahjoja!”
”No sinä olet varmasti ollut sitten tosi kilttinä”, Ron sanoi nauraen, ja Greg juoksi olohuoneeseen suhisten kuin tuuli. Harry tarttui Ronin hihaan ja pysäytti hänet.
”Mitä?” Ron sanoi kääntyessään Harryyn päin.
”Ajattelin vain toivottaa hyvää joulua”, Harry sanoi ja kohottautui nopeasti painamaan huulensa Ronin huulille. Ron naurahti ja vastasi suudelmaan.
”Sinä toivotit kyllä jo aika perusteellisesti hyvää joulua ylhäällä”, Ron mumisi. Harry kohautti olkapäitään.
”En vain saa sinusta tarpeekseni, nyt kun keksin, että voin suudella kanssasi.”
”Hmm... eikä vain suudella...” Ron hymähti ja painoi huulensa vielä hetkeksi Harryn huulille.

Kiljahdus keskeytti heidät.
”Äiti!” Ron huudahti säikähtäneenä ja vetäytyi kauemmas. Rouva Weasley seisoi oviaukossa teepannu kädessään. Harry vilkaisi Ronia, jonka korvat alkoivat hehkua punaisina.
”Äiti”, Ron sanoi taas ja vilkaisi neuvottomana Harryyn. Harry nuolaisi alahuultaan ja vilkaisi rouva Weasleyta, joka tuijotti heitä silmät suurina.
”Äiti, minä... Minä tiedän, että tämä...” Ron sopersi.
”Molly, mitä nyt?”
”Äiti, onko kaikki kunnossa, mitä sinä kiljuit?”
Harry liikahti vaivaantuneena, kun kaikki alkoivat kerääntyä heidän ympärilleen. Arthur Weasley laski kätensä vaimonsa olalle, joka seisoi yhä patsaan lailla paikallaan.

Harry hapuili Ronin kättä ja viimein tavoitti tämän kylmät sormet. Ron tarttui hänen käteensä.
”Juttu on nyt niin, että minä ja Harry olemme... me olemme...” Ron yritti ja vilkaisi hieman hämmentyneenä Harrya.
”Mitä me oikeastaan olemme?” hän kuiskasi.
”Enemmän kuin vain ystäviä?” Harry ehdotti.
”Niin, me taidammekin olla enemmän kuin vain ystäviä. Tai siis olemme enemmän kuin vain ystäviä.”
Rouva Weasleyn huulilta pääsi outo vingahdus, ja teepannu putosi hänen käsistään, kun hän läppäisi kädet suunsa eteen. Posliininen teepannu särkyi sirpaleiksi, mutta onneksi kannu oli tyhjä. Ronin ote Harryn kädestä tiukkeni.
”Minä tiedän, että tämä tulee teille yllätyksenä, mutta...”
”Yllätyksenä? Kenelle? Älä naurata. Se että te ette tajua asioiden oikeaa laitaa, ei tarkoita etteivät muut tajuaisi. Ja Fred veliseni, sinä olet minulle viisi sulmua velkaa, he eivät ole vielä lähelläkään nelikymppisiä”, George totesi hilpeästi.
”Ette sitten voineet odottaa 14 vuotta, teidän takia menetin omaisuuden”, Fred mumisi muka vihaisena, mutta miehen silmäkulmiin oli ilmestynyt pari naurunryppyä. Ron vilkaisi Harrya ihmeissään. Rouva Weasley kuivaili silmiään.
”Tämä on paras joululahja. Minä juuri eilen valitin Arthurille, kuinka olemmekin kasvattaneet sokean ja aivottoman pojan, kun ei hän tajua, minkä aarre hänellä on jo”, rouva Weasley sopersi.
”Ai, no... hyvä”, Ron totesi.

Herra Weasley korjasi taikasauvaansa heilauttaen teekannun.
”Nyt taitaisi olla hyvä hetki avata isoisän juhlapullo”, hän totesi leveästi hymyillen ja hieraisi käsiään yhteen. Iloisesti hälisevä joukko lähti olohuoneeseen järjestämään nuorelle parille tilaa vierekkäin sohvalle ja hakemaan heidän kunniakseen maljoja. Itse pari jäi hämmentyneenä seisomaan paikalleen.
”No, he ottivat sen aika hyvin”, Ron sanoi hämmentyneesti naurahtaen. Harry nyökkäsi hymyillen. Hänen päänsä oli yhä pyörällä siitä kaikesta.
”Mennäänkö? Pääset avaamaan lahjasi”, Harry sanoi. Ronin hymy leveni.
”Mennään vaan. Haluan nähdä ilmeesi, kun avaat lahjani.”
”Luulin, että ostat lahjani vasta tammikuun alennusmyynneistä”, Harry kiusasi heidän lähtiessä hitaasti olohuoneeseen käsi kädessä.
”Minä taisin vähän huijata. Ehkä sinä merkitset minulle sittenkin sen verran, etten tahtonut ostaa lahjaasi alennusmyynneistä”, Ron sanoi. Harry naurahti ja kietoi kätensä Ronin vyötäisille. Ron veti hänet kainaloonsa, ja kun he astuivat olohuoneeseen, he saivat aikaan kovaäänisen, ihastuneen huokauksen rouva Weasleyn suunnasta.

Vielä kerran, oikein mukavaa joulua!:)