Jun 21, 2006 00:28
Melkein loma. Loman jälkeen elokuussa vielä loppusilaus, niin olen täysinpalvellut siviili. Viime ajat on jo ollut henkisesti vähän sellainen olo, että voisi kaatua sänkyyn ja nousta kolmantena päivänä kuolleista. Kiittimoi, en muistele pahalla mutta en uusiksikaan ottaisi. Mutta onhan tätä jo tilitetty.
Tampereelle pitäisi muuttaa jossain vaiheessa kesää. Olen akateeminen prekaari, pätkäelämäläinen. Ainakin tämä lukuvuosi yliopistolla, siitä eteenpäin en tiedä. Elämä pitkä, tukka lyhyt. Nuoruus on kuulemma rentoa aikaa, jolloin jaksaa kaikenlaista.
Lähteminen teki terää jo toista kertaa, nyt olen palaamassa takaisin asumaan jonnekin ensimmäistä kertaa elämässäni.
Mutta vielä ne loput aamut.