-Avatar-
Enpä ole hetkeen ollut yhtä vaikuttunut kuten olin James Cameronin "Avatar"-leffasta.
Kävin katsomassa sen Nuijamiehessä, 3D-näytöksenä... ja.. haluan mennä katsomaan sen uudelleen. Ensi viikonloppuna ehkä jo =) Tällä kertaa keskiriviin, jossa 3D pääsee paremmin oikeuksiinsa.
Ei ole ollut tällaista tunneta, öö, ikinä? Miten voi aikuinen mies alkaa leffassa itkemään. Noh, helposti, näemmä.
Sinänsä ehkä voi olla kahelia sanoa, mutta tämä elokuva pääsee korkealle top 10 kauneinta-listassani. Ja nyt en puhu elokuvista, vaan auringonnoususta puiden takaa kesäaamuna ja revontulista paukkupakkasilla. Kyllä. Se on niin visuaalisesti niin kaunis.
Vielä kahelinpaa on ehkä sanoa, että haluaisin olla siellä, Pandoralla. Ja nyt, tiedän mitä lukija miettii, perusteinihän aina tokaisee et olis niinku siistii olla Rivendellis Legolaksen kaa ja sillee... ja sitten kun vessapaperin poissaolo, kännykättömyys ja netin puuttuminen iskeytyy tajuntaan niin ei se sit ookkaan siistii.. niinku.
Pohdin tätä leffan jälkeen. Miksi minulla on näin paljon krääsää, mitä minä oikeastaan tarvitsen ollakseni onnellinen? Mietin että mitä asioita oikeasti tarvitsen elämässäni ja lista on aika pieni. Huomenna ja ylihuomenna aion käydä kamojani läpi ja paiskon menemään oikein hartiavoimin.
Toki.. leffan fotorealistisen visuaalisen tykityksen jälkeen immersio oli kohdallani kiitettävää.
Kaipa.. kyse on myös kaipuusta johonkin, yksinkertaiseen, hengelliseen elämään tappavassa paratiisissa. Kaikki tuntui niin harmaalta leffan jälkeen. Harmaa elämä lumen keskellä. Jonkin tämä elokuva minussa herätti, ja kuten parempi puoliskoni totesi ettei haluaisi päästää siitä tunteesta irti millään, ei haluaisi antaa minkään rikkoa sitä. Kyse saattaa olla myös äärimmäisestä vapauden kaipuusta.. tarve joka minulla on aina ollut, juosta vapaana. Vaikkakin velvollisuuksiaan on noudatettava ja sanansa pidettävä.. silti, ne velvollisuudet eivät ole ihan yhdelle a4:selle mahtuvia. Ja.. elokuvan sivuosassa oleva juonikin puhutteli.. varsinkin kun tiedän kyllä millaisia ihmiset ovat olleet toisilleen kautta historian. Kumma miten olemme päässeet näinkin pitkälle. =)
Kukin kokee elokuvat tavallaan, itse olen kiitollinen Cameronille että jaksoi spektaakkelinsa tehdä.
Muistatteko "Last Action Hero"n? Voisin ottaa sellaisen lipun vain tätä elokuvaa varten. Ja toisella puolella heittäisin sen menemään. Hullua.. mutta tunne pysyy.
Kävin katsomassa sen Nuijamiehessä, 3D-näytöksenä... ja.. haluan mennä katsomaan sen uudelleen. Ensi viikonloppuna ehkä jo =) Tällä kertaa keskiriviin, jossa 3D pääsee paremmin oikeuksiinsa.
Ei ole ollut tällaista tunneta, öö, ikinä? Miten voi aikuinen mies alkaa leffassa itkemään. Noh, helposti, näemmä.
Sinänsä ehkä voi olla kahelia sanoa, mutta tämä elokuva pääsee korkealle top 10 kauneinta-listassani. Ja nyt en puhu elokuvista, vaan auringonnoususta puiden takaa kesäaamuna ja revontulista paukkupakkasilla. Kyllä. Se on niin visuaalisesti niin kaunis.
Vielä kahelinpaa on ehkä sanoa, että haluaisin olla siellä, Pandoralla. Ja nyt, tiedän mitä lukija miettii, perusteinihän aina tokaisee et olis niinku siistii olla Rivendellis Legolaksen kaa ja sillee... ja sitten kun vessapaperin poissaolo, kännykättömyys ja netin puuttuminen iskeytyy tajuntaan niin ei se sit ookkaan siistii.. niinku.
Pohdin tätä leffan jälkeen. Miksi minulla on näin paljon krääsää, mitä minä oikeastaan tarvitsen ollakseni onnellinen? Mietin että mitä asioita oikeasti tarvitsen elämässäni ja lista on aika pieni. Huomenna ja ylihuomenna aion käydä kamojani läpi ja paiskon menemään oikein hartiavoimin.
Toki.. leffan fotorealistisen visuaalisen tykityksen jälkeen immersio oli kohdallani kiitettävää.
Kaipa.. kyse on myös kaipuusta johonkin, yksinkertaiseen, hengelliseen elämään tappavassa paratiisissa. Kaikki tuntui niin harmaalta leffan jälkeen. Harmaa elämä lumen keskellä. Jonkin tämä elokuva minussa herätti, ja kuten parempi puoliskoni totesi ettei haluaisi päästää siitä tunteesta irti millään, ei haluaisi antaa minkään rikkoa sitä. Kyse saattaa olla myös äärimmäisestä vapauden kaipuusta.. tarve joka minulla on aina ollut, juosta vapaana. Vaikkakin velvollisuuksiaan on noudatettava ja sanansa pidettävä.. silti, ne velvollisuudet eivät ole ihan yhdelle a4:selle mahtuvia. Ja.. elokuvan sivuosassa oleva juonikin puhutteli.. varsinkin kun tiedän kyllä millaisia ihmiset ovat olleet toisilleen kautta historian. Kumma miten olemme päässeet näinkin pitkälle. =)
Kukin kokee elokuvat tavallaan, itse olen kiitollinen Cameronille että jaksoi spektaakkelinsa tehdä.
Muistatteko "Last Action Hero"n? Voisin ottaa sellaisen lipun vain tätä elokuvaa varten. Ja toisella puolella heittäisin sen menemään. Hullua.. mutta tunne pysyy.