Kuplailua
Elän kuplassa.
Äskeisen puhelun soitettuani tajusin, että viimeksi puhuin ääneen kenenkään kanssa vuorokautta aiemmin. Hitusen pohdittuani totesin, että tässä piili viime vuorokausien toistuva teema. Koko tutkimusasema vaikuttaa merkillisesti hylätyltä. Avaimet huoneeseeni oli jätetty postilaatikkoon talon päädyssä. Tutkijatalossa ei ole ollut ketään kahteen vuorokauteen. Välillä iltamyöhällä kuulen kolinaa ja keskustelunpätkiä, mutten ole nähnyt vielä ketään. Auto parkissa minun autoni vieressä katosi puoleksi päiväksi, mutta ilmestyi yön tunteina vaivihkaa takaisin. Herkempi sielu voisi jo ahdistua. Minä pidättäydyn toistaiseksi vain laittamaan kaikki valot päälle kun käyn yöllä vessassa.
Toistaiseksi näyttää siltä, että Konnevesi tulee pysymään tukikohtanani vielä tovin. Pisteiden nouto on ollut arvioitua työläämpää ja teemmekin selvitystä siitä, pitäisikö kriteereitä hylätä piste löysätä, mikäli tavoitteessa halutaan pysyä. Minä olen kuitenkin ajellut pikkuteitä takamukseni puuduksiin ja todennut, etteivät aikaisemmin arastelemani autoon kohdistuvat pyörittelytilanteet enää jännitä. Etenkin tahtoisin adoptoida tuon harmaanmustan laatikon, jota tuttavallisemmin GPS-laitteeksikin kutsutaan. Mieluiten niin, että saisin tuon karttalaajennuksen mukana. Ajaminen ei ole koskaan ollut näin rauhoittavaa.
Huomasin myös helteen sekä yleisen rutiinittomuuden vaikutuksen ruokailuihini. Yhden lämpimän aterian politiikastani en suostu luopumaan, mutta kaikesta muusta voikin sitten joustaa tapauskohtaisesti. Olen ollut satunnaisruokailija koko sen ajan, kun olen täällä hevonkuusessa ollut. Saa nähdä miten paluu normaaliin jossakin vaiheessa tapahtuu. Tänään koetin käydä paikkakunnan kioskilta hakemassa itselleni lisää leipää, mutta kioskin tarjonta perustuikin kokonaisuudessaan postin palveluihin, muutamaan nahistuneeseen munkkiin, ketsuppiin ja kaurahiutaleisiin. Siinä vaiheessa kun huomasin ketsupin hintalapussa lukevan 5,6 euroa, minun oli pakko poistua yskimään pihalle.
Olen lukenut paljon sekä alkanut kirjoittamaan käsin. Tietyllä tavalla tämä ympäristön täysi vieraus sekä koruttomuus yhdistettynä sosiaalisten kontaktien totaaliseen uupumiseen antaa tilaa itselle ja omille tuntemuksille. Yksinolo myös antaa mahdollisuuden itsekkyyteen, kun kaiken voi tehdä juuri oman vinoutuneen mielensä mukaan muista piittaamatta.
Huomaan myös suunnittelevani kemmakoita päässäni päivittäin. Tuntuu oikein sopivalta tavalta rikkoa tämä kupla lopulta juuri niiden ihmisten toimesta.
Kuvapostausta taas jossakin vaiheessa, jahka saan energiaa purkaa kaikki kuvat ja erotella työkuvat niiden joukosta. Maisemat ovat olleet mahtavat ja keli tyrmistyttävä.
Äskeisen puhelun soitettuani tajusin, että viimeksi puhuin ääneen kenenkään kanssa vuorokautta aiemmin. Hitusen pohdittuani totesin, että tässä piili viime vuorokausien toistuva teema. Koko tutkimusasema vaikuttaa merkillisesti hylätyltä. Avaimet huoneeseeni oli jätetty postilaatikkoon talon päädyssä. Tutkijatalossa ei ole ollut ketään kahteen vuorokauteen. Välillä iltamyöhällä kuulen kolinaa ja keskustelunpätkiä, mutten ole nähnyt vielä ketään. Auto parkissa minun autoni vieressä katosi puoleksi päiväksi, mutta ilmestyi yön tunteina vaivihkaa takaisin. Herkempi sielu voisi jo ahdistua. Minä pidättäydyn toistaiseksi vain laittamaan kaikki valot päälle kun käyn yöllä vessassa.
Toistaiseksi näyttää siltä, että Konnevesi tulee pysymään tukikohtanani vielä tovin. Pisteiden nouto on ollut arvioitua työläämpää ja teemmekin selvitystä siitä, pitäisikö kriteereitä hylätä piste löysätä, mikäli tavoitteessa halutaan pysyä. Minä olen kuitenkin ajellut pikkuteitä takamukseni puuduksiin ja todennut, etteivät aikaisemmin arastelemani autoon kohdistuvat pyörittelytilanteet enää jännitä. Etenkin tahtoisin adoptoida tuon harmaanmustan laatikon, jota tuttavallisemmin GPS-laitteeksikin kutsutaan. Mieluiten niin, että saisin tuon karttalaajennuksen mukana. Ajaminen ei ole koskaan ollut näin rauhoittavaa.
Huomasin myös helteen sekä yleisen rutiinittomuuden vaikutuksen ruokailuihini. Yhden lämpimän aterian politiikastani en suostu luopumaan, mutta kaikesta muusta voikin sitten joustaa tapauskohtaisesti. Olen ollut satunnaisruokailija koko sen ajan, kun olen täällä hevonkuusessa ollut. Saa nähdä miten paluu normaaliin jossakin vaiheessa tapahtuu. Tänään koetin käydä paikkakunnan kioskilta hakemassa itselleni lisää leipää, mutta kioskin tarjonta perustuikin kokonaisuudessaan postin palveluihin, muutamaan nahistuneeseen munkkiin, ketsuppiin ja kaurahiutaleisiin. Siinä vaiheessa kun huomasin ketsupin hintalapussa lukevan 5,6 euroa, minun oli pakko poistua yskimään pihalle.
Olen lukenut paljon sekä alkanut kirjoittamaan käsin. Tietyllä tavalla tämä ympäristön täysi vieraus sekä koruttomuus yhdistettynä sosiaalisten kontaktien totaaliseen uupumiseen antaa tilaa itselle ja omille tuntemuksille. Yksinolo myös antaa mahdollisuuden itsekkyyteen, kun kaiken voi tehdä juuri oman vinoutuneen mielensä mukaan muista piittaamatta.
Huomaan myös suunnittelevani kemmakoita päässäni päivittäin. Tuntuu oikein sopivalta tavalta rikkoa tämä kupla lopulta juuri niiden ihmisten toimesta.
Kuvapostausta taas jossakin vaiheessa, jahka saan energiaa purkaa kaikki kuvat ja erotella työkuvat niiden joukosta. Maisemat ovat olleet mahtavat ja keli tyrmistyttävä.