~I T K E V Ä T H Ä N - E N K E L I T K I N~
Finnish again.
Title: Itkeväthän Enkelitkin
Author: Mikigoesrawwr
Raiting: G/S
Beta: No.
Pairing: Aoi/Suzume
Fandom: Aoi, Suzume, Mikuri, Trinity, Kozo, Kioto etc.
Genre: Angst, fluff, Songfic
Chapters: oneshot
Song: Apulanta - Itkeväthän Enkelitkin
Disclaimer: I don't own lyrics, song or apulanta. Suzume, Mikuri and Kozo are Ufo- Alien's characters.
A/N: Old so not pretty good or anything. And I like idea still, but how I put it on paper is pretty weak... >;
~....~
hei tyttö tarvitsen sua niin
Kun maailma hukkuu kyyneliin.
Mua pahat silmät tuijottaa.
Kun öisin tyynyyn painaa pään
Sun kuvas mielessäni nään
Nuo kasvot vievät mua alaspäin, alaspäin
Aoi mateli hitaasti luokkaa kohti. Sen edessä näkyi monet tutut kasvot. Sinun ja heidän, meidän luokkalaisten. Kuljen pää painuksissa ihmismassan läpi, en tarvitsisi silmiä tunnistaakseni inhoavat katseet ympärilläni. Te kuiskuttelette toisillenne ilkeitä salaisuuksianne, vain satuttaaksenne. Ei tarvitse näyttää että sattuu, te tiedätte sen jo, niin kuin aina ennenkin. Ehkä on parempi etten sano tänäänkään mitään. Tunnista toiseen tuijotan kiharalle kaartuvia hiuksiasi, kuuntelen salaa tarinoitasi, katselen kun naurat, kuvittelen sen hymyn olevan vain minulle. Pitää olla varovainen, ettet saa kiinni katsettani. Tiedän ettei ole toivoa, mutta tahdon vielä uskoa.
Öisin kun pitäisi nukahtaa ajatukset etsivät paikkaansa päässäni. Hetken harhailtuaan ne eksyvät aina samaan kuvaan. Hymyyn kaartuneisiin huuliisi. Ja aina silloin päätän. Huomenna menen puhumaan, kerron kaiken. Vaan herään aamulla, yhä enemmän allapäin. En kerro kuitenkaan.
Itkeväthän enkelitkin
Ehkä minäkin saan
Poikarukka kyyneleitä vuodattaa
Itkeväthän prinsessatkin
Se mua ees lohduttaa
Jossakin on joku joka
Kohtaloni puolittaa
Huokaisu karkaa huuliltani, se kaikuu hetken hiljaisessa luokassa. Sama tarina on kerrottu niin useaan otteeseen, että kansa kyllästyi. On tyttö ja poika, poika pitää tytöstä, tyttö vihaa poikaa. Tulee vielä monta samaa tarinaa eri henkilöillä meidän jälkeemmekkin, kukaan ei jää tätä tarinaa muistelemaan. En ole ainutlaatuinen, ehkä se on jopa parempi. Tiedän etten ole yksin tässä tilanteessa, jossain on joku jolla on samat ajatukset. Uskottelevat itselleen ja toisilleen, ettei ole yksipuolista rakkautta kauniinpaa. Ei tarvitse pettyä tai satuttaa itseään kun se loppuu. Mikään ei silloin kuole tai katoa. Ei tarvitse sietää toisen virheitä.
Kello soi välitunnin merkiksi. Luokkalaiset matelevat luokasta, kuuntelematta opettajan muistuttelemista kokeista tai läksyistä. Pakkaan nopeasti tavarani sillä niin teet sinäkin. Luokka purkautuu ovelta eri suuntiin. Koetan suunnistaa samaan suuntaan mutta yksi ovi estää sen. Tyttöjen vessa. Luovutan hetkeksi ja menen käytävälle istumaan.
Nyt oon niin yksin, yksin
Yksin tässä maailmassa
Jossa yksinäisten on niin vaikee olla
Mä tahdon kauas kauas pois
Kauas kauas jonnekin
Olla kanssas kahdestaan
Teen mitä tahansa jään aina yksin. Välillä tahtoisin tuhota kaikki muut että voisimme olla vain kahdestaan, ehkä sitten oppisit tuntemaan minut ja rakastumaan. Yksin on kuitenkin vaikea olla, ilman sinua. Kauempaa käytävältä kuuluu kova rysähdys. Valpastun hetkeksi ja vaivun pian takaisin haaveisiin. Sitten kuuluu uusi rymähdys. Iloista puheen sorinaa, naurua...
Kun avaan silmäni te kaikki seisotte siinä. Sinä, Ayumi, muutama muu tyttö, Kozo, Kioto ja kauempana Trinity ja Mikuri. Ja he kaikki katsovat minua...
”Aoi, onko tämä sinun?” Ayumi sanoo ja nosti tutun näköisen vihkon eteeni. Vähän turhankin tutun vihkon.
”...Ehm, on?”
”Sinä olet siis kirjoittanut nämä kaikki? Surullista...” Ayumin ääni hohti sarkasmia.
Aoi singahti pystyyn. Ayumi oli lukenut hänen päiväkirjaansa. Kirjaa joka sisälsi asioita, jotka eivät kuuluneet muille.
”Anna se tänne!”
”Hyvä päiväkirja, tiedätkö olen tainut rakastua. Rakkauteni kohde ei ikävä kyllä huomaa minua, mutta välillä se tuntuu olevan vain hyvä asia. Plaah plaah ja sitten: Minä taidan rakastaa Suzumea” Ayumi luki ääneen ja purskahti nauruun. Muutama muukin nauroi. Aoi katsoi hätääntyneenä Suzumea. Ei sen näin pitänyt mennä... Suzumen ilme ol ensin inhoava.
Maailmalla on kylmä
Tekee mieli juosta karkuun
Mennä piiloon jonnekin syliin lämpimään
Ei tartte olla yksin
Huomisen voin unohtaa
Puoliksi jo lähdössä karkuun, puoliksi jähmettynyt paikoilleen,. Ayumi jatkoi otteiden lukemista Aoin päiväkirjasta, mutta Aoi ei kuunnellut. Hänen katseensa oli liimautunut Suzumeen joka ei nauranut, ei hymyillyt enää. Joku sanoi jotain...”epätoivoista” se oli kai Kioto. Suzumen ilme oli yllättävän tyyni, siinä ei näkynyt vihaa. Ei näkynyt mitään. Tahdoin pois, turvaan, piiloon.
Sitten... hänen huulensa liikkuivat hitaasti muodostaen sanoja josta syntyisi lauseita. Hänen ilmeensä ei muuttunut vähääkään.
”Minä vihaan sinua. Olisit vain kuollut kun oli mahdollisuus, mutta ei sinusta ole edes siihen, ei edes tappamaan itseäsi.”
Aoi hätkähti. Joku nauroi. Itku kuristi kurkkua, tahto juosta karkuun oli ylitsepääsemätön. Ja Aoi juoksi, juoksi pitkin käytävää vailla todellista suuntaa. Pakoon sitä hetkeä, pakoon sitä mitä olisi tulevan. Pakoon kaikkea. Hän pysähtyi vasta kun oli pakko, hän nojasi seinään ja valui sitä pitkin istumaan lattialle. Kyyneliä oli turha yrittääkkään pidätellä. En näkisi enää koskaan hymyäsi, sillä toivot että olisin kuollut. Aoi parkaisi ja hautasi päänsä polviin. Hän olisi yksin.
Itkeväthän enkelitkin
Ehkä minäkin saan
Poikarukka kyyneleitä vuodattaa
Itkeväthän prinsessatkin
Se mua ees lohduttaa
Jossakin on joku joka
Kohtaloni puolittaa
Joku kosketti varovasti Aoin päätä. Tämän kohottaessa päänsä hän näki kyyneltensä lävitse tutun hahmon. Mikurin. Mikuri kyykistyi Aoin viereen ja halasi tätä lujasti. Aoi nyyhkäisi entistä kovempaa ja yritti pyyhkiä kasvoillle valuvia kyyneleitä.
”Älä suotta... itkeväthän enkelitkin” Mikuri kuiskasi ja antoi Aoin itkeä.